Vanhustyön keskusliitto ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto käynnistivät yhteistyössä vuoden 2010 alussa viisivuotisen projektin, jossa selvitetään, miten teknologia voi toimia ikäihmisten kotona asumisen ja vanhustyön apuna. Tavoitteena on vahvistaa käyttäjänäkökulmaa teknologian kehittämisessä ja käyttöönotossa ikääntyneille. Hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa alan toimijoiden yhteistyötä muodostamalla hankeverkostoja. Laajin työ hankkeessa tehdään pilotoimalla jo olemassa olevia tai lupaavia teknologioita toimivien ja käyttäjälähtöisten kokonaisuuksien aikaansaamiseksi vanhustenhuoltoon.
Projektia koordinoivat liitot saattavat kuntia, palvelutaloja, kotitalouksia ja yrityksiä yhteen, luovat vuorovaikutusta pilotointipaikkojen välille sekä tukevat osallistujia rahoituksen hakemisessa. Kahden ensimmäisen vuoden aikana käynnistetään useita pilotointeja.
Tavoitteena hankkeessa on tuottaa Käyttäjälle kätevä teknologia -malleja eli kuvauksia siitä, miten ikääntyneen omatoimista arjen sujumista ja toimintakykyjä tuetaan teknologian avulla. Malleilla kuvataan myös, miten ikäihmiset ja työntekijät otetaan mukaan tuotekehitykseen ja miten ikääntyneen osallisuutta tuetaan teknologian avulla.
Keskeinen työkalu Käyttäjälle kätevä teknologia -hankkeessa on ikäihmisten käyttäjäpaneelimallin kehittäminen. Systemaattisia käyttäjäpaneeleita ikäihmisille ei ole ennen kehitetty, mutta niiden tarve on tiedostettu. Käyttäjäpaneeleita tarvitaan, kun selvitetään ikäihmisten ja työntekijöiden tarpeita ja toiveita ja kerätään palautetta sekä käyttökokemuksia erilaisista teknologioista ja palvelukokonaisuuksista.
Projektin kohderyhmiä ovat:
• Kotona tai hoito- ja palveluyhteisöissä asuvat ikääntyneet, jotka hyvän arjen onnistumiseksi hyötyvät teknologiasta
• Ikäihmiset, joiden arkeen teknologialla voidaan tuoda virkistystä, iloa ja merkityksellisyyttä
• Kotona tai dementiayksiköissä asuvat muistisairaat
• Hoito- ja palveluyhteisöt, joissa otetaan käyttöön ikäihmisille soveltuvaa teknologiaa
• Omaiset, jotka vaikuttavat ikäihmisen arjen sujumiseen ja onnistumiseen
• Työntekijät sekä
• Laitevalmistajat, jotka ovat kehittäneet tai kehittävät hyviä ratkaisuja
Lisää tietoa löytyy projektin omilta nettisivuilta Ikateknologia.fi.
Lisätietoja projektista:
Projektisuunnittelija
Hennariikka Intosalmi
050 360 1209
hennariikka.intosalmi(@)vtkl.fi